![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mikä on tifo?Tifo
tifo (ital.) - urheiluhulluus tifoso (ital.) - kiihkeä kannattaja Tifo, tai ennemminkin tifosi, sana tulee Italiasta ja tarkoittaa kannattamista. Tifot ovat niin sanottua katsomotaidetta, jonka avulla katsojat voivat osallistua otteluun. Tifoilla kannattajat pystyvät tuomaan oman säväyksensä otteluun, antamaan lisäpotkua joukkueelle sekä tuomaan esille oman mielipiteensä kantaa ottavilla teksteillä ja kuvilla. Tifo-ilmiö on syntynyt Etelä- Euroopassa, Italiassa. Organisoidusti tifoja aloitettiin järjestämään 70-luvulla Italian jalkapallo-otteluissa ja hiljalleen niitä alkoi esiintymään myös muualla Etelä- Euroopassa. Yleistyminen oli vauhdikasta ja kannattajat alkoivat kilpailemaan keskenään tifoilla. Kulttuuri alkoi leviämään myös pohjoiseen ja 1980-luvun lopussa nähtiin ensimmäiset tifot naapurimaassamme Ruotsissa jossa asialla olivat Hammarbyn fanit. Nykyisin tifot ovat Ruotsissa arkipäivää ja varsinkin Tukholman derbyissä ne ovat toinen toistaan hienompia. Ranskassa sekä Espanjassa kulttuuri on myös voimissaan ja oikeastaan Euroopasta on nykyisin vaikea löytää maita, joissa tifo- kulttuuria ei missään pienessäkään muodossa harrastettaisi. Suosittua tällainen katsomotaide on toki muuallakin maailmassa, muun muassa Etelä- Amerikassa ja jopa Japanissa tifot ovat tuttu näky. Vahvimmillaan kulttuuri on kuitenkin Italiassa, jossa todella näyttäviä tifoja nähdään jopa kolmosdivisioonan otteluissa. Jääkiekko-areenoilla tifot ovat vielä melko vähissä mutta koko ajan mennään kuitenkin myös tällä osastolla eteenpäin. Kuten olettaa sopii tifoja nähdään jääkiekkosarallakin Italiassa. Tifo- kulttuuri on kuitenkin juurtunut todella vahvasti myös Sveitsin kiekkokatsomoihin, ja vaikka katsomot eivät Sveitsissä kovin isoja ole, niin tifot ovat sitäkin näyttävämpiä. Myös jääkiekkopuolella Ruotsi on vahvasti mukana. Varsinkin tukholmalaisseurojen kannattajat järjestävät tifoja, mutta huomattavasti vähemmän kuin jalkapallokatsomoissa. Pikkuhiljaa ovat tifot alkaneet rantautua myös Suomen jääkiekkokatsomoihin. Jokereiden, TPS:n ja Sportin fanit ovat tähän mennessä niitä luoneet. Suurimmat tifot Suomessa on nähty Hartwall Areenan päätykatsomossa mutta valitettavasti muiden SM-liiga joukkueiden fanit eivät vielä ole samalla tavalla tätä kulttuuria sisäistäneet. Tulevaisuudessa uskon tifojen kuitenkin Suomessakin yleistyvän, tähän tarvittaisiin ainakin median apua. Tähän asti kiekkokatsomoiden tifot ovat jääneet lähes täysin ilman huomiota, mikä ei todellakaan edesauta kulttuurin leviämistä Suomessa. Ainakin Areenan päätykatsomossa tifoja luodaan jatkossakin, yhä tiiviimpään tahtiin ja yhä hienompia. Tifoja voi tehdä hyvin monia erilaisia. Niillä ei todellakaan ole mitään tiettyä kaavaa vaan ne ovat mielikuvituksen tuotteita. Kunkin joukkueen fanit käyttävät tifoissaan omia tarvikkeita ja omien joukkueidensa värejä. Juuri oman joukkueen värien tunnustus on vahvasti esillä lähes kaikissa erilaisissa tifoissa. Värikkyys on katsomotaiteen valtti. Yleisimpiä tifo tarvikkeita ovat suuret heilutusliput, tavalliset liput, "kaksikeppiset" jacquard bannerit, overhead -lakanat, paperirullat, konfetit, ilmapallot, suuret maalatut lakanat, erilaiset värisavut ja muut savupommit, soihdut ja monet muut. Harvoissa maissa savupommit ja soihdut ovat sallittuja, mutta tietyissä maissa niiden käyttöön ei haluta tai jakseta puuttua. Suomessa näiden käyttö on tiukasti kielletty. Monia tämä vihastuttaa ja ihmetyttää sillä kyllähän ne ovat näyttävä lisä tifoihin. Toivottavasti myös Suomessa nämä joskus sallittaisiin. Tifot tuovat otteluihin oman ainutlaatuisen tunnelman ja onpa niiden myötävaikutuksesta saatu pisteitäkin hankittua. Tifoja tekemällä kannattajat osoittavat arvostustaan ja rakkauttaan joukkuetta ja sen värejä kohtaan. teksti: fabio >> Ultras Jokereiden tekemät tifot >> Ultras Jokereiden tekemät banderollit
Julkaistu: 13.02.2005 - 18:03:12
| Päivitetty: 04.12.2008 - 15:28:29
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
© Ultras Jokerit 2004 - 2008 |
Selaajia: 5 - Ennätys: 457 (19.03.2009, 22:14) |
Palvelin väänsi sivua 0.0994s
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||